Heli Pakarinen
Kuvataiteilijuuden alku odotti pitkään tapaamistamme.
Elämä heitti tyrskyihin, joissa olisi voinut hukkua.
Kohtasin taiteen, kun kohtasin itseni. Eteenpäin kuljemme yhdessä.
Jotain ihmisen syvimmässä sisimmässä jo olemassa olevaa, siirtyy jäljiksi tauluihin ja veistoksiin.
Odottamattomina, hiljaisina ilmentyminä.
Heijastumina läsnäolosta. Mielenrauhasta.
Ajan asettamista rajoitteista ja kahleista vapautuen, kädet muovaavat sielun sanomattomat sanat taiteeksi.
Taidekoululle lämpimät kiitokset hapesta (sydänhymiö tähän perään, jos ok)
Elämä voi jatkua.