Seija Maria Sairanen
Luulen näkeväni jotain, vaikka mikään ei ole mitään. Ei ole rajattua aikaa eikä paikkaa. On vain jälkiä siitä, että olen olemassa. Silmäni jäävät pyörimään kuvapinnalle, eivätkä löydä reittiä ulos. Olen saapunut abstraktiin labyrinttiin.
Teoksissani on ajan kerrostumia ja muistijälkiä esteettisistä kokemuksistani. Ne kietoutuvat värien ja muotojen kudelmaksi, jossa saan levätä. Eikä minun tarvitse lähteä koskaan pois.