”Liminal” opinnäytetyönäyttelyn otsikkona on hieno oivallus kokemuksesta, jossa siirrytään opiskelijan roolista taitelijan rooliin. Opinnäytetyönäyttely on tässä sekä konkreettinen välitila, että rituaali, joka auttaa siirtymäriitin tavoin muuttamaan omaa asemaa taiteen kentällä. Kaikkeen perinteiseen tutkintojen saavuttamiseen liittyy erilaisia perinteitä – ylioppilaslakkeja, tohtorin hattuja ja jopa miekka? Kuvataiteen kentällä tutkinnot ovat verrattain nuori ilmiö eikä noita akateemisen maailman tunnusmerkkejä ole edes haluttu omaksua. Taiteilijuuden omaksuminen osaksi persoonaa on niin kokonaisvaltainen, ettei se tarvitse mitään ulkoisia tunnusmerkkejä. Tokihan tutkinnoista on apua uralla ja ne vievät eteenpäin, mutta oikeastaan koko opiskeluaika ja uran luominen ovat kuvataiteen alueella eräänlaista uudelleen syntymää, jossa tutkinnot eivät suoraan liity sisäiseen kokemukseen taiteilijaksi kasvamisessa.
Taiteilijan rooli on toisaalta ikivanha ja aina uusi. Suhde perinteisiin voi olla poleeminen tai ymmärtävä, mutta aina työ kunakin aikana on vallitsevien olosuhteiden suhteen toimimista. Tekoäly on jälleen uusi haaste, josta on mukava keskustella ja se saattaa muokata todellisuuttamme, mutta onko se aina edes kiinnostavaa. AI-generoidut kuvat ja keinotodellisuudet ovat ainakin tällä hetkellä tylsiä ja muovisia. Kuvataiteilijoilla on vielä tilaa tuottaa aidosti kiinnostavia ja inhimillisesti koskettavia kuvia. Taiteilijalla on vapaus ottaa lähtökohdakseen vaikka oman ympäristönsä, luontokadon, henkilökohtaiset tunnekokemukset, sosiaaliset tilanteet, oman identiteetin tai taiteen kautta voi aina paeta myös fiktiiviseen maailmaan. Taideteokset voivat välittää inhimillisesti arvokasta maailmassa olemisen tulkintaa, jotka helpottavat katsojan omaa kokemusta ahdistavien uutisten ja algoritmien tahdittamassa maailmassa.
Välitilan läpi kulkeminen voi olla vapauttava, mutta myös ahdistava kokemus. Ihmisen elämänkaareen näitä rajojen ylityksiä ei yleensä määräänsä enempää syntymän ja kuoleman väliin mahdu. Siirtymäriitit ovat yksilön kokemuksina tärkeitä, mutta ne ovat usein myös sosiaalisia, tiettyä ryhmää koskevia. Sellaisena myös opinnäytetyönäyttelyt voi kokea ja tuntea myös ryhmän auttavan yksilöä omassa prosessissaan ”uudelleen syntymisessä”. Maailma järjestäytyy sen jälkeen uudelleen, toivottavasti selkeämpänä, valoisampana ja ilmoisempana.
...
Siirtymäriitteihin ei kannata jäädä jumiin, ne ovat sananmukaisia välitiloja tai kynnyksiä, joiden kautta astutaan uuteen tilaan. Ottakaa tilanne taiteen kentällä ripeästi haltuun ja maailma on teidän!